Kyynelurien täyttö
Kyynelurat
Kyynelurat ovat silmien sisäreunoista kohti poskea kulkevat uurteet, joiden häivyttäminen ihonhoitotuotteilla ja meikillä on erittäin hankalaa, sillä iho tällä alueella on erittäin ohutta ja kyseiselle alueelle muodostuu varjoja. Myös ihon läpi kuultavat verisuonet aiheuttavat tummuutta. Silmät näyttävät olevan kuopalla ja ilme on aina väsynyt.
Ongelma hoidetaan paksuntamalla ihoa joko omalla rasvalla tai täyteaineella. Kun silmänalusiho täyteläistyy, kuoppasilmäisyys ja varjot katoavat tasoittuneelta iholta, eivätkä pintasuonetkaan enää sinerrä ihon läpi.
Silmien alla täyteaine pysyy paljon pidempään kuin esimerkiksi huulissa. Huom! Keskimäärin kyynelurien täyttö uusitaan 9-12 kuukauden välein.
Hoidon jälkeen
Hoidon jälkeen toimenpidealueella on usein turvotusta ja punoitusta. Turvotusta voi vähentää ohjeenmukaisilla kylmäpakkaushoidoilla. Ensimmäisinä öinä on hyvä myös kohottaa sängyn pääpuolta esimerkiksi tyynyllä, jotta turvotus pysyy kurissa.
Turvotus on ohi keskimäärin 2-3 vuorokauden kuluttua toimenpiteestä. Joskus turvotus laskee nopeasti toiselta puolelta ja hieman hitaammin toiselta puolelta. Tämä on normaalia. Myös mustelmia alueelle muodostuu helposti, jos hoito tehdään täyteaineneulalla. Kaikki sivuoireet häviävät useimmiten hoitoa seuraavan viikon kuluessa.
Kotihoito-ohje
> On suositeltavaa välttää meikkaamista ensimmäisen neljän tunnin aikana
> Ei hedelmähappoja sisältäviä kotihoitotuotteita ensimmäisen vuorokauden aikana
> Vältä saunaa, solariumia ja suoraa auringonvaloa ensimmäisen viikon aikana
> Älä käytä ihonhoidossasi luomutuotteita ensimmäisen kolmen päivän aikana